Kema poliui se tlajtolkamanali,
nochi tlamantli tlen yejyektsi,
keja sitlalimej, tonati uan metstli.
Tlen tijchiuaj timaseualmej,
keja kema tijtekiuiaj totlalnamikilis
o tlen tijmachiliaj ipan totlakayo o ipan toyolo,
ayok ueli tikitaj.
Kema se tlajtolkamanali poliui,
nochi tlen onka ipan ni tlaltipaktli
keja nopa ueyi atl uan nopa atentinij.
Nochi tlamantli tekuanimej uan nochi tlamantli xiuitinij.
Niyon ax timoiljuis, niyon ax ueli tikijtos,
niyon ax ueli tijtlachilis o tijkakis
pampa polijtok nopa tlajtoli.
Uajka motsakua
ipan kampa ueli chinancotinij,
ipan kampa ueli tlaltipaktli
keja kema motsakua se kuapuerta
o se ventana.
Kema onka sekinok tlajtolkamanali, mitstlachialtis,
pampa tijmachilis tlamantli tlen san toTeko ueli kichiua
uan tlen kichiuaj maseualtlakamej.
Ya ni ika tlen kipiaj yolistli ipan ni tlaltipaktli.
Kema poliui se tlajtolkamanali,
nochi poliui, hasta nopa kamanali tlen tijtekiuiaj para titeiljuisej titeikneliaj,
o kema titepouiliaj para tlachke techkokoua o techkuesoua,
poliui nopa antigua uikatl tlen uikayayaj touejkapantatauaj,
nochi tlamantli tlen kipouayayaj, kejatsa momajtoyaj kema moteochiuayayaj.
Keja moskaltijkej,
ayok aka uelis sampa kipouas.
Kema poliui se tlajtolkamanali,
eli keja miki,
uan miak mijkejya
uan miak mikisej.
Eli keja kema tlapani se teskatl,
inintos eli keja ekauilotl tlen san panotejki,
pampa ayok aka molinia uan kema pano ya ni,
maseualmej mokauaj más teikneltijkej.
Cuando muere una lengua
las cosas divinas,
estrellas, sol y luna;
las cosas humanas,
pensar y sentir,
no se reflejan ya
en ese espejo.
Cuando muere una lengua
todo lo que hay en el mundo,
mares y ríos,
animales y plantas,
ni se piensan, ni pronuncian
con atisbos y sonidos
que no existen ya.
Cuando muere una lengua
entonces se cierra
a todos los pueblos del mundo
una ventana, una puerta,
un asomarse
de modo distinto
a cuanto es ser y vida en la tierra.
Cuando muere una lengua,
sus palabras de amor,
entonación de dolor y querencia,
tal vez viejos cantos,
relatos, discursos, plegarias,
nadie, cual fueron,
alcanzará a repetir.
Cuando muere una lengua,
ya muchas han muerto
y muchas pueden morir.
Espejos para siempre quebrados,
sombra de voces
para siempre acalladas:
la humanidad se empobrece.
Poema de Miguel Leon-Portilla
Comentários